Hieman arastelua, empimistä ja pähkäilyä… ja ei muuta kuin maalaamaan pohjamaalia isoilla siveltimillä ja taiteilemaan tekstiä. Kollektiivimme ryhtyi tekemään tekstiteosta osana Multicoloured Dreams –projektia, joka värittää Helsingin kaupungin työmaa-aitoja.
Kaupungilla maalaaminen on meille uusi kokemus. On hauskaa keskittyä työntekoon ja unohtaa itsensä. Jotkut meistä ovat vähissä kesävaatteissa – joskus kadulla kulkiessa saa huutelua peräänsä, mutta porukalla töitä tehdessä ei. Sen sijaan monet pysähtyvät kohdallamme, kysyvät maalausprojektistamme ja kertovat omia kesäkuulumisiaan. Maalaamme melko rauhallisena pitämällämme paikalla, mutta päivän aikana tulee tajuttua miten valtavan paljon ihmisiä silti vaeltaa ohitsemme. Kylläpä Helsingissä on kesäaikaan ihmisiä!
Joskus kaupungilla kulkiessa on vähän ahdistunut olo: pitäisi ehtiä käymään monessa paikassa hoitamassa asioita, joskus tuntuu siltä että on pukenut väärät vaatteet ylleen, joskus nälkä pääsee yllättämään mutta ei ole oikein rahaa käydä missään. Maalaamisen jälkeen kävelemme kadulla maaliroiskeissa ja hiukset hapsottaen. Käyntimme on remuluisen maleksivaa, olemme tyytyväisiä aikaansaannokseemme.
Onneksi ryhdyimme työhön kollektiivina! Yksin tämä olisi tuntunut liian suurelta ja suuruudenhullulta, yhdessä isokin työ saadaan tehtyä ja toteutus monipuolistuu. Aluksi teimme tekstin yhdessä sähköisellä kirjoitusalustalla (tällaisia on esim. kirjoitusalusta.fi, typewith.me ja piratepad.net). Kollektiivinen alitajunta taisi päästä valloilleen, tuskin kukaan meistä yksin olisi tehnyt vastaavaa tekstiä. Itse teoksen tekeminen kävi yhdessä, vastaantulleisiin ongelmiin löytyi aina jollakulla ratkaisu. Tekijöitä myös tipahteli paikalle eriaikaisesti ja jotkut tulivat vain tervehtimään.
Saimme ilahtuneita ja kiinnostuneita kommentoijia seuraamaan työtämme. Joku taisi tosin ärähtää nuorison rappiollisuudesta.
Maalaamisen jälkeen menimme levähtämään jäätelön, limsan ynnä siiderin kera Töölönlahden rannalle. Ryhdyimme miettimään tekemäämme tekstiä: ”haluan pitää 100 välivuotta…”. Aika monta vuotta! Joku meistä ei usko, että laiskottelulla voi luoda toisenlaista yhteiskuntaa. Toisen mielestä laiskottelu on mahdotonta, ihmiset tekevät aina jotain ja kaikki inhimillinen kanssakäyminen päätyy kapitalistisessa yhteiskunnassa pääoman voitoksi. Yhden mielestä laiskottelu on affirmoivaa, hyvää oloa tuottavaa, ei toiminnallisesti aktiivista mutta fiilistelyssä aktiivista. Päädymme puhumaan tapahtuuko laiskottelu yhdessä vai yksin. Joku väittää ettei pystyi laiskoittelemaan yksinään vaan saa tehtyä sitä vain yhdessä. Jonkun mielestä elämässä on paljonkin laiskottelunomaisia hetkiä, tapahtumista jolla ei ole erityistä tarkoitusta, ajalehtimista, puistossa istuskelua kavereiden kanssa, kuulumisten vaihtamista.
Ainakin lähtökohtana ”haluan pitää 100 välivuotta” laittaa mielikuvituksen liikkeelle: mitä oikeasti haluaisin tehdä?
Maanmittauslaitos 
Paluuviite: Vapaata tilaa ja maalattuja haaveita | Harhautuneita ajatuksia