Pakoja ja samaistumisia II

6)

En tiedä oliko minulle lapsena olemassa tyttöjen ja poikien leikkejä. Jos kiipeilin puissa tai harjoittelin  ninjapotkuja kehuttiin, että olen vahva, jos taas pukeuduin fantasia-vaatteisiin, että olen kaunis. Leikin nukeilla, poimin kukkia ja kävin isän kanssa metsästämässä, myöhemmin sain oppia ampumaan haulikolla. En ajatellut näitä mitenkään sukupuolittuneina, en muista vanhempieni koskaan sanoneen, että tee tai ole näin, koska olet tyttö.  Koska äidilläni on lyhyt tukka eikä hän koskaan meikkaa tai käytä ”naisellisia” vaatteita ja isäni pesee kotona lattioita ja pyykkää, en tullut myöskään ajateelleksi että olisi voimakkaasti miesten tai naisten vaatteita tai töitä.

Sukupuoli tuli olevaksi vasta murrosiässä. Yhtäkkiä tytöt ympärillä alkoivat muuttua joksikin, mitä minä en halunnut tai osannut olla, mutta mitään vaihtoehtoista olemista ei ollut. Koska en sopeutunut odotettuun malliin, eristäydyin.

Ero oli myös vahvasti fyysinen siinä, että kun muilla alkoivat menkat tai rinnat kasvaa, minulla niin ei tapahtunut. Sen sijaan aloin 12 vanhana nyppimään viiksiä kun ne herättivät liikaa negatiivista huomiota. Yritin käyttää rintsikoita, mutta luovuin, koska se tuntui jotenkin naurettavalta. Pienistä rinnoistani heitettiin vitsiä. En ollut varma, määrittelisinkö kehoni naisen kehoksi, koska en kokenut minulla olevan sen tunnusmerkkejä, kuukautisia tai rintoja. Olin melkein 16 kun kuukautiset vihdoin alkoivat ja sen jälkeen ne loppuivat usein pitkiksi ajoiksi, söin monta vuotta hormoneita, ettei kierto katkeaisi.

Kun koulu loppui ja aloin matkustaa ja käydä matkojen välillä töissä, antoivat myös ne kaikki tilat rajoituksia ja sääntöjä sille, miten niissä tuli naisen kehossa olla. Samalla aloin ymmärtää, miten opittua ja kulttuurista kehossa oleminen on ja miten valtavasti siinä on vaihtelua.

Opiskelu Helsingissä tuntui aikaisemmin Suomessa olemieni tilojen jälkeen vapaalta ja hyväksyvältä. Kun lähdin Berliiniin, en tuntenut sanan ”queer” merkitystä kovin tarkkaan, mutta huomasin olevani kulttuurissa, jossa ihmiset pyrkivät rikkomaan valtakulttuurin normeja ja olemaan kehoissaan ”toisin”. Se rohkaisi ajattelemaan, ettei mitään tarvitsekaan valita, voin vaan olla, pukea ja liikkua kehossani, miten haluan.

Viime kesänä miespuolinen henkilö piikitteli, että miten on mahdollista minun samanaikaisesti ärsyytyä machoilusta aktivistiskenessä ja silti itse käyttää niin äijämäistä ruumiinkieltä. Hätkähdin, sillä en ollut ajatellut kehossa olemiseni olevan erityisen maskuliinista tai varsinkaan, että olisin kovistellut sillä mitenkään. Minä, joka kuljin joka päivä kukkia ja lehtiä hiuksissa.

Haluan ja yritän pitää kiinni omasta olemisestani, muistuttaa siitä, että minä itse valitsen oman kehoni olemisen. Kenenkään muun ei tarvitse siihen puuttua.

7)

Viime yönä minulla oli kuukautiskipuja enkä saanut unta. Ajattelin kohtuani ja sitä, että tuntuu epäreilulta, että muut ei-tahdonalaiset lihakseni hoitavat hommansa kivuttomasti ja ilman, että edes huomaan kuinka ne työskentelevät. Kuukautisten aikana kuitenkin kohtuni todellakin ilmoittaa tekevänsä työtä. Se kramppaa ja supistelee, mikä tuntuu aika epämiellyttävältä silloinkin, kun se ei varsinaisesti tee kipeää.

Ajattelin myös kohdun toimintaa lisääntymiselimenä. Että sillä ei ole muuta virkaa kuin kasvattaa hedelmöittyneestä munasolusta vauva ja puskea se ulos. Mietin, että ehkä kohdun täytyy kerran kuukaudessa treenata, muistuttaa itselleen minkälaista liikettä sitten synnytyksessä on tehtävä. Ja että se supisteluliike on valitettavasti ainoa, jota tuo lihas osaa tehdä.

Minusta on ihan siistiä, että minulla on sellainen lisääntymiselimistö, että voin tulla raskaaksi ja synnyttää. Silti joskus on tuntunut, että kyky tulla biologiseksi äidiksi ei sovi ruumiiseeni – että ruumiini ei ole ollenkaan äidillinen. Tuntuu, että jotta voisin haaveilla raskaudesta, synnytyksestä ja imettämisestä, minun tulisi olla jotenkin äidillisen naisellinen. Sen näköinen kuin minulla olisi naisellista viisautta ja kärsivällisyyttä kantaa tyynenä kaikki äitiyden mukanaan tuomat vaivat ja vastuut.

Olen myös kokenut vajavaisuutta sen takia, että en ole synnyttänyt. Tuntuu, että sen takia en ole oikeanlainen nainen. Että ruumiini on jotenkin vajavaisesti naisen ruumis. Tämä liittyy nimenomaan aikuisuuteen. Ruumiini tuntuu tyttömäiseltä, ja vain synnytys voisi tehdä siitä aikuisen naisen ruumiin.

Viime yönä tunsin ruumiini myös poikamaiseksi. Liittyyköhän se siihen, että ennen nukkumaan menoa keskustelin illalla siitä, että luultavasti palelen yöllä niin paljon siksi, ettei minulla ole paljoa rasvakudosta. Ja olin myös samana päivänä breikannut isossa teepaidassa, lyhyissä hiuksissa ja pipossa ja näyttänyt aika samalta kuin muutkin bboyt. Oli minulle ihan uusi kokemus tuntea ruumiinsa poikamaiseksi ja samaan aikaan tuntea kuukautiskipuja. Aikaisemmin kuukautiset ovat saaneet minut ajattelemaan naiseuttani ja ruumiini ihanaa feminiinisyyttä.

Viime yönä yhtäkkiä tuntui ihan helpolta haaveilla raskaaksi tulemisesta ilman, että siihen liittyy vaatimusta tietynlaisesta naisellisen äidillisestä ruumiista. Olipa ruumiini miten poikamainen, tyttömäinen, epänaisellinen ja epä-äidillinen hyvänsä, voin haaveilla raskaaksi tulemisesta. Ja että niin, minulla kovin selvästi on kohtu ja toimivat munasarjat, joten nämä haaveet ovat melko realistisiakin, riippumatta siitä miten hyvin sovin sukupuolitettuihin normeihin.

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s