Sukupuolijärjestelmä sijoittaa ihmiset omille paikoilleen yhteisöissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Oma paikka löytyy samaistumisien kautta: jotkut ihmiset vain näyttäytyvät mahdollisina esikuvina, jotkut toiminnantavat tuntuvat itsestä luontevilta, jotkut roolit yhteisöissä itselle luoduilta. Joillekin löytyy yksi oma paikka, joillekuille monet paikat voisivat olla mahdollisia. Ja joskus ei tunnu löytyvän yhtään samaistumisen kohdetta eikä ainuttakaan paikkaa itselle, jossa mahtuisi hengittämään omana itsenään.
1) Kun olin lapsi, pieni poika, ihastelin intiaaneja, intiaanimiehiä. En sitä, että voisi olla intiaanipäällikkö, seikkailla yhdessä toisten kanssa, sotia tai johtaa heimoa. Ihastelin intiaanipäälliköiden sulkapäähineitä: ne olivat kauniita, niissä oli sulkia ja värejä. Olisin halunnut olla pukeutunut sulkiin ja värikkäästi ja kulkea luonnon helmassa turmeltumattomana ja puhtaana. Intiaanipäällikkö oli ainoa mieshahmon kuva johon pystyin edes jotenkin samaistumaan kaikkien rumien ja töykeiden heteromiesten kuvien joukossa. Miehet näyttäytyvät minulle jonakin sellaisena joukkona, joka tuhoaa kaiken kauniin ja kaiken luonnon. Länsimaisille, keskiluokkaisille pojille suunnatussa seikkailukirjallisuudessa intiaanit olivat eksotisoituja toisia, jotka elivät toisin. Perheeni muutti lapsuudessani pieneltä paikkakunnalta toiselle enkä tuntenut yhteenkuuluvutta luokkakavereihin tai naapuruston lapsiin. Samaistuin helposti ”toisiin”.
2) Kun olin lapsi olin ahdistunut siitä että minun pitäisi hankkia rei’ät korviin. Esikouluiässä tytöt rupesivat haaveilemaan korvakoruista: kaverini vanhempi oli luvannut että kun hän täyttää 8 vuotta, hän saa rei’ät korviin. Kuuntelin juttuja kauhulla.
Kaikki tytöt odottivat innolla milloin viimein saavat rei’ät korviin, se oli kai siirtymä pienestä tytöstä isoksi tytöksi. Kaikki odottivat sitä kovin – paitsi minä. Mietin miten saisin lykättyä reikien ottamista ja kuinka pitkälle saisin sitä lykättyä. Yritin vaivihkaa ottaa selvää, kuinka vanha voisin vielä olla ennen kuin minun pitäisi ottaa rei’ät korviin. Olin kovin ahdistunut asiasta, koska jossain vaiheessa minun täytyisi ne ottaa ja korvalehteni lävistettäisiin. En halunnut tulla lävistetyksi. Halusin pysyä koskemattomana ja kokonaisena. Mutta kaikkien tyttöjen korvalehdet lävistettäisiin joskus ja kaikilla naisilla oli korvakorut.
Sitten päiväkotini esikouluun tuli työharjoitteluun nuori nainen, jolla ei ollut meikkiä eikä reikiä korvissa. Huomasin välittömästi täydelliset, reiättömät korvalehdet. Siitä hetkestä lähtien tiesin, että tulen pääsemään pakoon. Minua ei tultaisi koskaan rei’ittämään. Voisin säilyä kokonaisena, omana itsenäni, se olisi oikeasti mahdollista.
Tästä muistostani minulle (jälkikäteen) on muodostunut helpottava avainkokemus siitä miten pääsen pakoon sukupuolijärjestelmää, että on olemassa paon reittejä.
3) Pako tyttöyteen ja teineyteen. En vain onnistu sovittamaan itseäni mielikuvaani aikuisesta naisesta. En halua pukeutua huolitellusti. En halua käyttäytyä sopivasti.Teininä ajattelin että tämä on varmaan joku vaihe joka menee sitten ohi ja vanhempana kaikki on toisin, että silloin haluankin olla nainen. Mutta nyt olen vanhempi, paljon vanhempi. Eikä se ole mennyt mitenkään ohi. Rymyän nukkavieruissa, liian isoissa kirpparivaatteissa ja liian lyhyissä hameissa.”Tyttö” tuntuu paremmalta kuin ”nainen”, mutta sekin särähtää korvaan. Silti koen naisista esitetyt kuvat vaativina, ne vaativat jotain minulta, ja jokin jää vaivaamaan kieltäytyessäni niiden vaatimuksista. Neuvottelen naisen, tytön ja jonkun muun rajaa mielessäni ja käytökselläni. En ole oppinut istumaan kauniisti, olemaan kiroilematta tai käyttämättä minihameita, mutta silti muut eivät välttämättä näe sisäistä neuvotteluani.
4) Pako testoteronihormoniin. Minusta tuntui etten voinut paeta minnekään. Minun kokemukseni ja kehoni eivät sovi tähän sukupuolijärjestelemään eikä siinä ole minulle paon paikkaa. Onneksi löysin testosteronihormonin. Ääneni madaltui, partakarvani alkoivat kasvaa, rasva ei keräänny enää reisiin vaan mahaan. Kukaan ei luule minua enää naiseksi. Elämä on helpompaa.
5) Lapsena tuntui usein, että oli jotenkin vääränlainen, jotenkin huono. Vähän liian kömpelö. En osannut olla kiinnostunut asioista, joista muut tytöt olivat kiinnostuneita. En osannut hyppiä hyppynarua. En halunnut tanssia hitaita koulun diskossa tai meikata. Luin mieluummin kirjoja kuin juttelin ihastuksista luokan poikiin. Tuntui, että oli vaan joku yksi muotti, johon olisi pitänyt sopia ja joka oli aina jotenkin liian kapea: aina oli mahdollista mokata, oli kyse sitten pyöräilystä liian lyhyessä hameessa, tai siitä, että oli liian äänekäs tai sanoi mielipiteensä liian suoraan. Myöhemmin vasta tajusi, ettei muotteihin tarvitse sopia. Että voi olla tosi monella tapaa. Että voi olla mieltä asioista, olla vihainen, olla äänekäs ja pitää omista mielipiteistään ja ajatuksistaan ja oikeudesta ilmaista niitä kiinni, mutta kuitenkin olla haavoittuvainen, epävarma, hymyillä, hihitellä ja olla empaattinen. Ei tarvitse olla joko kova ja vahva tai herkkä ja feminiininen, vaan voi olla sekä että. Vaikka liikun nykyään sukupuolikysymyksiä tiedostavissa queer-feministisissä ja anarkistisissa aktivistipiireissä, tuntuu, että sukupuoli silti vaikuttaa tosi paljon siihen, miten ihmiset toimivat yhdessä ja suhteessa toisiinsa ilman, että sitä aina niin ajatellaan. Se vaikuttaa siihen, ketkä ovat äänessä ja keitä kuunnellaan. Siihen, ketkä ottavat näkyviä vastuutehtäviä, ketkä näkymättömiä. Siihen, missä suhteessa ketäkin pidetään hyvänä tyyppinä. Välillä jossain tilanteissa tuntuu, että arvostetaan tosi paljon sellaista maskuliinista tapaa olla ja tehdä. Ja feministinä helposti ajautuu sellaiseen valittajan rooliin. Voimauttavaa on kuitenkin se, että aina löytyy toisia, joilla on samanlaisia kokemuksia. Yhdessä voi jakaa kokemuksia, tukea toisia ja alkaa luoda toisenlaista yhteistä toimintaa ja olemista. Löytyy tosi paljon queer-feministisesti suuntautuneita toimijoita, yhteisöjä ja toimintaa, joissa on arvostava ja kunnioittava ilmapiiri, ystäviä, joiden kanssa voi keskustella ajatuksista ja luoda yhdessä turvallisempia tiloja.
Maanmittauslaitos 