Mitä on feministinen jalkapallo? – Eli miten pelataan niin, että kaikilla on kivaa.

Entiset koululiikuntavihamieliset, liikuntakurittomat, vajaakuntoiset ja jalkapalloa vain hiukan hipaisseet rupesivat pelaamaan jalkapalloa ja fundeeraamaan, miten pelaaminen olisi kaikille kivaa.

Feministisessä jalkapallossa on monta eri pointtia: sukupuolijärjestelmän purkaminen, vallitsevan urheilukulttuurin analysointi, keskustelu toiminnan tavoitteista suhteessa osallistujiin ja erojen huomioiminen. Mitä erilaisempia pelaajien kehot ovat keskenään, sitä enemmän joutuu miettimään, miten yhteistyö toimii.

Meillä kaikilla on kokemuksia siitä, miten toiveet, tunnetarpeet ja traumat pelittävät urheilun sukupuolijärjestelmässä. Liikunta ja urheilu ovat usein ensimmäisiä tilanteita, jolloin lapsena törmää sukupuolijärjestelmään: oletukset kyvyistä ja taidoista ja mahdollisuudet kokeilla eri urheilulajeja puolittuvat tyttöjen ja poikien lajeihin. Vanhempien valitsemien harrastusten lisäksi sukupuolittamiseen törmää lapsena myös kavereitten kesken.

”Lapsena minua vitutti joutua pelaamaan jalkapalloa toisten tyttöjen kanssa, koska he olivat niin huonoja siinä. Tuntui siltä että he eivät edes yrittäneet – halveksin heidän asennettaan. Olin hyvä jalkapallossa, mutta muistan kun pelasimme ala-asteella välitunnilla sekaisin jalkapalloa, niin aina nuoremmat lapset ja tytöt laitettiin puolustamaan ja pojat hyökkäämään. Poikiin luotettiin enemmän ja heidät arvioitiin taitavammiksi kuin olivatkaan. Tyttönä taas joutuu todistamaan enemmän omia taitojaan. Ärsyttävää tietysti on että stereotypia hyvästä jalkapalloilijapojasta toteutuu usein: kun elämme kulttuurissa, jossa pojat pelaavat enemmän jalkapalloa, niin oletus poikien etevemmyydestä meneekin usein oikein. Ja nämä oletukset määrittävät joukkuepelien dynamiikkaa. Joukkuepeleissä, joissa yritetään voittaa, arvioidaan aina toisten taitoja: se kenelle kannattaa syöttää, valikoituu intuitiivisesti oletusten perusteella.

Hyvä puoli pelatessa naisena naisjengissä on se, että ei tarvitse todistaa pelitaitojaan sen vuoksi että on nainen: ei tule aliarvioiduksi. Huono puoli on se, ettei löydä toisia naisia, jotka haluaisivat pelata yhtä kovaa peliä. Luulen, että tilanne menee pojilla toisin päin: nuorena pojat, jotka eivät ole hyviä joukkuepeleissä, jäävät helposti ulos sosiaalisista kuvioista.”

Jalkapallon ei tietysti tarvitsisi olla nimenomaan poikien harrastus. Yhdysvalloissa jalkapallo, soccer, on sekä  tyttöjen että poikien laji, ja sen sijaan amerikkalainen jalkapallo ja  jääkiekko ovat lähinnä vain poikien lajeja. Suomessa jalkapallo on ylipäätään erityisen suosittua pääkaupunkiseudulla, jossa myös tytöt ja naiset pelaavat sitä paljon. Jalkapallon pelaaminen mahdollistuu heillekin, jotka eivät sovi kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmään, ryhmissä, joissa pelaajien ei oleteta olevan joko tyttöjä/naisia tai poikia/miehiä.

Perusote sukupuolijärjestelmän purkamiseen on: älä oleta toisesta mitään hänen olemuksensa perusteella. Käytännössä (vaikka jalkapallopelissä) tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten sukupuolia ei korosteta eikä jaotella tyttöihin ja poikiin eikä arvioida toisten pelitaitoa sukupuolen perusteella. Tärkeää on myös välttää puhetapaa, jossa tyttöjä vertaillaan paremmin osaaviin poikiin: sellaisen puheen kuuleminen pelatessa on lannistavaa.

Valtavirtainen jalkapallo- ja pelikulttuuri myös muuttuu. Nykyään televisioidut pelit ovat pelityyliltään aggressiivisemman näköisiä kuin ennen, jolloin vallalla oli enemmän ”herrasmiestyyliä”. Ylipäätään urheilun normit ovat samankaltaisia kuin mieheyden normit: vaatimus kyvykkyydestä ja toiminnallisuudesta, kivun kestämisestä ja sietämisestä, rasituksen kestämisestä, sopeutuminen siihen että sinua ei huomioida, ja oman paikkansa hyväksyminen hierarkiassa taitojensa ja kyvykkyytensä perusteella. Pääideana on, etteivät sosiaalis-emotionaaliset tarpeet saisi tulla väliin, kun pitää suoriutua fyysistä tehtävistä ja ryhmässä asetetuista tavoitteista. Esimerkiksi kyvykkyyden, kovuuden ja pärjäävyyden normiin kuuluu, että pitää kestää pallon osuminen kovaa päin ja on siedettävä kipua ja kestettävä se sen sijaan, että haluaisi pitää tauon ja saada lohdutusta. Kipua ei saisi pelätä ja on ikään kuin oma ongelma, jos ei pärjää sen kanssa.

Millainen olisi tätä normia rikkova tapa pelata? Sellainen, että ei pelata kovaa. Pelataan toisia huomioiden.

Esimerkiksi käytännössä: milloin peli pysähtyy? Jos jalkapallo osuu kovaa johonkuhun, sen sijaan että jatketaan peliä, tsekataan mikä on tilanne ja onko osuman saanut kunnossa, ja jos on, sitten vasta jatketaan peliä.  Peruskysymys on, ovatko ihmiset tärkeämpiä kuin jalkapallo? Tai jos jotakuta hengästyttää tai janottaa, voi nostaa käden pystyyn ja ehdottaa taukoa: todennäköisesti muutkin ovat tauon tarpeessa ja vaikka eivät olisikaan, voi silti pitää taukoa sen sijaan, että tarvitsisi pinnistellä omien rajojen kanssa.

Tietysti toiset haluavat pelata kovaa ja toiset eivät. Ihmisillä on aidosti erilaisia intressejä ja sitten pitää vain keskustella ja valita minkälaisia tarpeita ja toiveita asetetaan etusijalle. Etevimmillä on enemmän valinnanvaraa oman pelityylinsä suhteen, aloittelijat ovat enemmän tilanteen armoilla.

Jos halutaan, että jalkapalloiluun saavat kaikki tulla mukaan, tarkoittaa se sitä, että niiden, jotka ovat hyviä, pitää mennä niitten ehdoilla, jotka eivät ole yhtä taitavia.

Se, että huomioidaan toisia, jotka ovat taitamattomampia, sotii kilpailun normeja vastaan. Kilpailussa yritetään voittaa vastustaja: vastustajan huomioiminen haittaa menestymistä kilpailussa.

Joskus kuulee sanottavan, että jalkapallossa tai jossain muussa urheilussa on hienoa se, että siihen voi purkaa kilpailuviettinsä. Ikään kuin saisi lomaa muiden huomioimisesta: saa purkaa kilpailuviettiään eikä sitten tarvitse muualla olla kusipää.  Jalkapallokentällä voi käyttäytyä huonosti kunhan muualla käyttäydytään hyvin. Sotametafora hallitsee urheilun jäsentämistä: urheiluun voi kanavoida voitonhalunsa ja kilpailuhalunsa.

Pelataanko veren maku suussa vai saako pelatessa nauraa hassuille tilanteille? Miten nauruun reagoidaan?  Koetaanko nauru hyväntahtoisena vai ajatellaanko, että se vie uskottavuutta ja että sitä pitäisi välttää? (Nauraminen on yleensä merkki siitä, että ihmiset viihtyvät…) Onko kyse leikistä vai sodasta?

Jos tarkoituksena on tuottaa onnistumisen kokemuksia kaikille ja huomioida kaikki, pelin logiikkana ei ole voittaminen. Silloin arvoa annetaan sille, miten peli ja pelitilanne toimii kokonaisuudessaan. Tyydytyksen tunne tulee siitä, miten kaikki toimii ja miten itse pystyy toimimaan rakentavasti, eikä ilo tule siitä, että saa maaleja tai voittaa.

”Muistan kuinka kiinnostavaa oli katsella naisten jalkapalloa tv:stä ensimmäistä kertaa. Tajusin etten ollut nähnyt sellaista aiemmin, ja tajusin etten ollut tajunnut että olin aina katsonut miesten jalkapalloa. Oli uutta nähdä päämäärätietoisia, hikisiä, karjuvia ja voitontahtoisia naisia, jotka pelasivat yhdessä voittaakseen ja kannustivat toisiaan. Lapsuuteni ja nuoruuteni ajan olin pääasiassa nähnyt televisiosta vain saippuasarjojen naisia, jotka hymyilevät paljon ja kilpailevat keskenään miehistä. Voisiko feministinen jalkapallo sittenkin olla juuri sellaista, missä tytöt voivat pelata kovaa ja olla jatkuvasti huomioimatta toisia? Vai voisiko tämän aspektin yhdistää myös siihen, että kaikilla olisi kivaa?”

Monien muistoissa joukkueliikuntaan liittyy paljon yhteiskuria: treenit ovat olleet usein rankkoja ja epämiellyttäviä. Joku muu määrittelee/käskee mitä tehdään, minkälaisia alkulämmittelyjä ja voimaharjoitteluja pidetään ja milloin pidetään taukoja. Miten voisi olla liikuntakuriton, mutta silti muistaa huolehtia viisaasti omasta kehostaan?

Yhdessä pidetyt alkulämmittelyt ovat hyvät tapa luoda yhteistä tilaa. Lämmittelyissä voi myös tutustua toisiin paremmin: esimerkiksi syötellä ringissä toisille palloa niin, että huudahtaa aina sen nimen, jolle on syöttämässä. Näin oppii sekä toisten nimet että kohdentamaan palloa tietylle tyypille.

Kaikki eivät myöskään osaa lämmitellä tai eivät tiedä erilaisia kehotekniikoita. Alkulämmittely on hyvä tapa jakaa taitoja: on tilaisuus näyttää miten eri tavoilla voi venytellä.

Alkulämmittelystä voi asteittain siirtyä tekniikkatreenaamaan (tällöin pitää olla mukana useita palloja!). Esimerkiksi syöttämistä, kuljettamista, parin kanssa kuljettamista, maaliin potkaisemista. Tällöin jokainen pääsee tekemään jotain pallon kanssa ennen kuin ruvetaan pelaamaan. Tekniikan treenailussa luodaan myös yhteistä pohjaa sosiaaliselle tilanteelle: tehdään asioita, joissa kaikki ovat mukana selkeästi, koska pelissä jokainen on enemmän omillaan. Tekniikkatreenailusta voidaan siirtyä pelaamaan. Kun aloitetaan rauhassa, kaikki pääsevät helpommin mukaan, ja näin lämmittely ja tekniikkatreenailu helpottaa sitä, että kaikilla on hyvä fiilis itse pelitilanteessa.

”Erilaisten tekniikoiden treenaaminen on melkein kivempaa kuin pelaaminen! Lapsuudesta mulle on jäänyt päälle sellainen ajattelumalli, etten osaa pelata (mitään). En ehkä edelleenkään ole mikään jalkapallotaituri, mutta olen huomannut, että voin opetella pallon käsittelyä omassa tahdissani. Hauskaa, että joka kerta osaan vähän paremmin.”

Alussa kannattaa pitää myös fiiliskierros: se auttaa kunkin yksilöllisen huomioimisen. Tällöin voi esimerkiksi kertoa kuinka kauan aikaa on, kun on viimeksi pelannut jalkapalloa (esimerkiksi 15 vuotta…) tai että on toipumassa flunssasta tai että haluaisi opetella treenissä jotain tiettyä asiaa. Alun fiiliskierros mahdollistaa sen ettei tarvitse olla hyväkuntoinen voidakseen pelata. Jos on vaikka paha heinänuha, niin ei tarvitse sen takia jättää kesäjalkapalloilua väliin.

Sitten pelaamiseen tarvitaan vielä pelivälineet ja pelipaikka! On hyvä jos jalkapalloja on paljon, koska silloin tekniikkatreenailu on helpompaa ja useampi saa kosketuksen palloon.

”Kun olin lapsi, kellään tytöllä ei ollut omaa palloa. Pojat saivat syntymäpäivä- ja joululahjoiksi urheiluvälineitä tai he saivat niitä muuten vaan. Tytöt saivat hoidettavia nukkeja ja eläinleluja, koruja, muistikirjoja ja askarteluvälineitä. Kun aloimme aikuisena pelaamaan, ongelmana oli ensin että mistä saamme palloja. Nuorilta naisilta ei välttämättä löydy kaappiin unohtuneita jalkapalloja, koska niitä ei ole koskaan siellä ollutkaan. Jouduimme lainaamaan ensimmäiset pelivälineemme pojilta. Onneksi jalkapallot eivät maksa kovin paljoa (reilun kaupan pallotkin ovat edullisia).”

Pelipaikaksi kelpaa mikä tahansa tasainen nurmikenttä. Pienikin riittää, silloin ei kentällä tarvitse juosta niin paljon! Liikunta-arkailijoille on helpompaa olla katseilta suojassa, joten on usein helpottavampaa pelata vain jossain nurmikolla kuin mennä jollekin oikealle pelikentälle. Niitäkin kannattaa toki ottaa haltuun!

Vielä käytännön vinkit kaikille kivan jalkapallotreenin luomiseen:

1. Opetellaan toistemme nimet ja kysellään kuulumiset (alkufiiliskierros).
2. Lämmitellään yhdessä, harjoitellaan vähän tekniikoita (esim. syöttämistä ja kuljettamista) ja sitten vasta pelataan. Kaikille pitää selkeästi olla mahdollista olla mukana treeneissä ja käsitellä palloa.
3. Taukoa saa pitää silloin kun siltä tuntuu eikä kaikkeen tarvitse osallistua.
4. Lapset. Lapsille ei tarvitse keksiä hoitojärjestelyä, vaan heidät voi ottaa mukaan treeniin. Myös kentän laidalla norkoilevat vieraat lapset ovat tervetulleita peliin. Ja muut halukkaat.
5. Turvallisuustekijöitä pelissä: jos sovitaan että jalkapalloa potkitaan maata pitkin eikä sitä nosteta, kukaan ei saa jalkapallosta ikävästi naamaansa. Kannattaa myös sopia, että palloa voi tavoitella toisen kuljettaessa, mutta hänen pysähtyessään syöttämään annetaan hänelle tuumaustauko eikä mennä ottamaan aggressiivisesti palloa pois – kontaktitilanteissa voi vammautua. Aloittelijalle on myös vaikeaa sekä pitää palloa, syöttää että tähdätä kenelle syöttää.
6. Ei homoläppää, ei seksististä läppää, ei rasistista läppää. Koska se on urpoa. Ei vertailuja sukupuolissa eikä sukupuolirooliodotusten korostusta. Ei turhia oletukseen perustuvia johtopäätöksiä kanssapelaajien sukupuolista.
7. Pelin jälkeen on kiva mennä uimaan tai mehulle/kaljalle!