Löytöretkellä Tornissa

Kaunokirjallisessa lukupiirissämme työstämme paikoista ja tiloista kertovia kirjoja: olemme sopineet tapaamisen hotelli Tornin 12. kerroksen näköalatasanteelle, tällä kertaa käsittelyssä on Italo Calvinon Näkymättömät kaupungit.

Calvinon kirja koostuu kaupunkien kuvauksista, joita Marco Polo -niminen kertoja kuvailee Kublai-kaanille. Kaupungeilla on usein kolmitavuinen naisen nimi, vähän niin kuin purjeveneillä. Marco Polo ei kuvaa matkantekoa kaupunkeihin, vaan muunnelmia kaupunkien rakennusperiaatteista lukijaa puhuttelemalla.

Kaupunkikuvailukatkelmien välillä kursivoidut välitekstit koostuvat Kublai-kaanin ja Marco Polon keskinäisistä keskusteluista. Marco Pololla ja Kublai-kaanilla ei ole yhteistä kieltä vaikka he käyvät monisyisiä keskusteluja yksi yhteen ajatellen: he kuvittelevat toistensa kysymykset ja vastaukset. Marco Polo esittää kertomuksensa Kublai-kaanille milloin näytellen, milloin shakkinappuloilla.

…Marco Polo oli vasta tullut eikä ollenkaan tuntenut Idän kieliä, eikä voinut ilmaista itseään muutoin kuin vetämällä matkalaukustaan esineitä: rumpuja, suolattuja kaloja, pahkasian hampaita ja osoittamalla niitä elein, hypyin, huutamalla ihastuneena tai kauhistuneena tai jäljittelemällä sakaalin haukuntaa, pöllön huutoa.
Kertomuksen eri osien yhteydet eivät aina olleet hallitsijalle selviä, esineet saattoivat tarkoittaa erilaisia asioita: nuolia täynnä oleva viini osoitti milloin sodan lähestymistä, milloin runsasta riistaa tai asekauppaa, tiimalasi saattoi merkitä aikaa joka kuluu tai on kulunut tai hiekkaa tai pajaa jossa valmistetaan tiimalaseja.” (s.41)

Marco Polon kertomat kaupungit ovat mielikuvituksekkaita, abstrakteja muunnelmia toisistaan. Kenties jokaisessa on pieni pala Venetsiaa. Tarinoissa kaupungeista ei kerrota matkustamisesta kaupunkiin, ihmisten kohtaamisesta eikä kaupungin aistimisesta. Kaupungit ovat semanttista leikittelyä.

Kublai-kaani oli huomannut että Marco Polon kaupungit muistuttivat toisiaan aivan kuin siirtyminen yhdestä toiseen ei olisi vaatinut matkaa vaan elementtien vaihdon.” (s.45)

Kirjan sisäistekijä vastaa sekä lukijalle että Kublai-kaanille:
Sinä moitit minua siitä, että jokainen kertomukseni vie sinut keskelle jotakin kaupunkia enkä puhu sinulle tilasta joka on kahden kaupungin välissä: ympäröikö sitä meri, ruispellot, lehtikuusimetsä, suot. Minä vastaan sinulle kertomuksella.”( s.154)

Viemme Tornin näköalatasanteella tilaa. Joku mies istuu ikkunasyvänteellä, selvästi kuuntelee vierestä väittelyämme mutta emme anna hänen häiritä meitä. Turisteja tulee katsomaan kaupunkia ylhäältä. Olemme levittäytyneet lattialle, pehmeälle matolle, joka tuntuu ruoholta.

Mekin katselemme ulos ikkunoista alapuolella levittäytyvää oudonnäköistä Helsinkiä. Tutut paikat ovatkin muuntuneet erilaisten ja näköisten talojen sekamelskaksi: kestää kotvan hahmottaa näkymää, löytää vieraan tuntuisesta maisemasta tuttuja tiloja. Ylhäältä näkyi myös jotakin uutta, mitä ei tule ajatelleeksi osana kaupunkitilaa: katot. Mitä jos niillä olisi puita tai perunamaita? Riippuvia puutarhoja… Tai kasvillisuutta seinämillä?

Kaukaa etelässä näkyy  avoin meri, lännessä metsää. Kaupunki rajautuu. Itään päin katseltaessa metsän ja kallioiden seasta pilkistää korkeita kerrostaloja, Vuosaaren Cirrus-torni ja valtavat nosturit.

Turistina vieraassa kaupungissa näkymät korkealta ovat ihania ja ihastuttavia. Oman tutun kaupungin näkeminen ylhäältä sen sijaan herättää ihmetystä, hämmästystä ja ristiriitaisia tunteita. Eletty ja koettu kaupunkitila kummittelee mielessä katsellessa samaa tilaa ylhäältä päin.

Calvinon kirjassa kaupungit tuntuvat olevan miesten kaupunkeja:
useat eri maista tulleet miehet näkivät samanlaisen unen, he näkivät takaapäin pitkätukkaisen tuntemattoman naisen juoksevan yöllä alasti tuntemattomassa kaupungissa. He kiersivät ja kiersivät ja jokainen kadotti hänet näköpiiristään. Unen jälkeen he lähtivät etsimään tuota kaupunkia; sitä he eivät löytäneet mutta he löysivät toisensa; he päättivät rakentaa sellaisen kaupungin kuin unessa. Kadut järjestettiin jokaisen takaa-ajoreitin mukaisesti, paikkaan missä kukin oli kadottanut karkulaisen jäljet, rakennettiin aukiot ja muurit sillä tavoin ettei nainen voisi enää paeta.” (s.47)

Kaupungin kohina kantautuu vaimeana ylös. Tuntuu kuin olisi toisessa kaupunkitodellisuudessa – ei kadulla reagoimassa liikennevaloihin ja toisiin kadunkulkijoihin, vaan jossain muualla. Muistelemme paikkoja joissa olemme olleet, menneitä valtauksia, haaveilemme uusista seikkailukohteista, unelmoimme toisenlaisesta kaupungista.

[Marco Polo (15.9.1254–8.1.1324) jouduttuaan vangiksi genovalaisten ja venetsialaisten välillä käydyn meritaistelun yhteydessä saneli vankilassa kirjan, joka kertoo hänen, hänen isänsä ja setänsä matkasta Kublai-kaanin hoviin Kiinaan vuosina 1271–1295. Kirja tunnettiin sittemin nimellä Il Millione ja se on suomennettu nimellä Marco Polon matkat.]

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s