Kuljeskelu kaupunkitilassa

Lähdimme kuljeskelemaan 8.6. Helsingin keskustassa tarkkaillen, mitä mielenkiintoisia, uusia paikkoja löytyisi arkisten reittiemme varrelta. Halusimme ottaa haltuun porukalla paikkoja, joihin ei yksin tulisi rohjettua. Samalla huomasimme tarkkailevamme ympäristöä uteliain ja kriittisin katsein. Otimme valokuvia kuljeskelustamme.

Lähdimme liikkeelle Porthanian edustalta ja päädyimme kaupungintalolle.

Valmistauduimme kuljeskeluun Porthanian edustalla.

Rakennustyömaat valtaavat kaupunkitilan.

Kenen yksityisalue? Kuka omistaa kaupunkitilan?

Lähdimme tutustumaan Kansalliskirjaston sisäpihaan.

Täällä voisi lukea tai olla piknikillä, mutta silti tila on aina tyhjänä.

Lahjoittaja Matti Pohdon muistomerkki löytyi puiden katveesta.

Kirjaston kupeesta löytyi isänmaan ja akatemian isä...

jonka seppelöidyn pään lintu on ottanut lepopaikakseen.

Tutkimme sisäpihan huolellisesti.

Varpunen liittyi seuraamme, kun levähdimme nurmikolla.

Kohti seuraavaa paikkaa!

Sisäänkäynti johtaa päärakennuksen sisäpihalle... mitähän täällä on?

Yliopiston Päärakennuksen sisäpiha

Heijastukset ikkunassa

Kansleri oli syönyt banaania.

Rehtorille on varattu omaa tilaa, miksi?

Nämä miehet loivat Helsingin monumentaalisen keskuksen, yksinkö?

I disagree!

Liike-elämässä ei liiku elämä vaan raha!

Aistien kaupunki - kenen aisteille?

Kaupungintaloon

Kaupungintalon aula on täynnä tyhjää tilaa.

Kaupungintalolla voi lukea lehtiä upottavilla nahkasohvilla, valikoimasta löytyy mm. Vogue.

Katsoimme läpi myös valokuvanäyttelyn Claire Ahon Helsingistä 1968.

Pallotuoli sopii opiskeluun, mutta saikohan siihen istua?

Kyltti teki pallotuolista monumentin, johon ei uskalla koskea.

Kaupungintalolta löytyy 14 ilmaista WC:tä viihtyisässä ja avarassa tilassa lukuisten käsienpesualtaiden ja nukkumiseen sopivien nahkasohvien lisäksi.

Kaikkialle emme kaupungintalolla päässeet tutustumaan.

Mainokset
Kategoria(t): kartoitus, kuljeskelu, muistio. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kuljeskelu kaupunkitilassa

  1. Maija sanoo:

    En tiedä arkkitehtuurin teoriasta oikein mitään, mutta tää kierros jätti sellaisen vastustuksen noita valtavia kaikuvia auloja (Kaupungintalo), korkeita läpi talon meneviä ”keskuspudotuksia” (Aleksandria, Porthania, Kumpulan kampuksen rakennukset, Kaupungintalo) ja tarpeettoman laajoja porras- yms. kulkuväyliä (tuomiokirkko, kansalliskirjaston sisäpiha) kohtaan. Kaikki se tyhjä tila, jolle on mahdotonta keksiä mitään järkevää käyttöä jää jotenkin kummittelemaan mun mieleen ja saa mut tuntemaan oloni hyvin pieneksi ja jännittyneeksi julkisessa tilassa. Mieluummin hakeutumaan piiloon (- lisää pallotuoleja maailman auloihin!). Tulee mieleen Pelon maantieteestä kuvaus siitä, miten koulun arkkitehtuuri aiheuttaa päähenkilössä pelkoa ja oksentamista välitunneilla.

    Miksi julkiset tilat rakennetaan levottomuutta herättävän suuriksi? Mikseivät ne voi olla ihmisen ruumiin kokoisia niin kuin kodit?

  2. Suvi sanoo:

    Erittäin hyviä huomioita!
    Kaikuvat tilat ovat kyllä epämukavia ja jotenkin turvattomia. Kaiku toimii samoin kuin peilipinnat: se on luotaantyöntävä ja jotenkin tekee tilassa olevasta ihmisestä kohteen, maalitaulun, johon omat peilikuvat tai puheen kaiut iskeytyvät.
    Nimenomaan liian suuret ja kova- ja sileäpintaiset tilat kaikuvat; ja peileillä taas luodaan avaruutta ja tilan tuntua esimerkiksi ”ahtaissa” kahviloissa ja kuppiloissa. Tulee mieleen sellainen 8-kulmainen peilihuone, ”chamber of mirrors”, jossa näkee itsensä joka puolelta äärettömiin jatkuvina toisintoina. Jotenkin aika ahdistavaa?
    Vai onko?

    Kouluarkkitehtuuri onkin sitten oma lukunsa, se on perinteisesti noudattanut samanlaista kaavaa kuin esim. vankilat tai sairaalat. Nykyään koulurakennuksetkin kuitenkin rakennetaan usein tällaisiksi ostoskeskuksia muistuttaviksi avointen tilojen yhdistelmiksi: niissä on usein keskus-atrium, joka voi olla myös pystysuunnassa avoin, jolloin ylempien kerrosten käytäviltä/parvilta on näkyvyys keskusaulaan. Eräässä koulussa koulun kirjasto on sijoitettu juuri näin – yläkerroksista voi kiikaroida mitä kukin lueskelee… Ja tietenkin on paljon lasipintaa, luokkahuoneiden seinätkin usein lasia (sälekaihtimilla varustettuna), ja oppilaiden/opiskelijoiden ainoa suojattu paikka, jonne voi sulkeutua, on yleensä WC. Kouluarkkitehtuurin kehityksessä näkyy siirtyminen (ulkoisesta) kurista (sisäiseen) kontrolliin. Tässä kirjassa on muuten joku artikkeli, jossa käsitellään just näitä kysymyksiä (ja muutenkin ihan mielenkiintoisia artikkeleita jokunen, ks. sisällysluettelo).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s