Muistiinpanoja 29.5. kokoontumisesta

Puistot
Yksin istuskellessaan vaikkapa Espan puistossa on varuillaan, ettei vahingossa luo liian pitkiä katseita, jotka voitaisiin tulkita kutsuna. On sulkeuduttava yksityiseen kuplaan vaikkapa lukemalla kirjaa tms., jolloin katse luotuna alaspäin ei tahtomattaan ole kutsuva. Kun puistossa joku tulee ottamaan kontaktia, on valta-asetelma aloitteen tekijällä. Hän tekee intervention toisen ihmisen tilaan, milloin ystävällisesti, kohteliaasti, tunkeilevasti tai häiritsevästi. Puistonurmella istuva kohottaa katseensa kohti ylhäältä tulevaa ”tunkeilijaa” ja vastaa tälle tilanteen mukaan.

Millaisilla tavoilla tällaisissa tilanteissa viestitään, jos ei kaipaa seuraa? Millaiset normit säätelevät tätä viestintää? Pitääkö minun olla kohtelias vai voinko yhtä tunkeilevasti sanoa, että mene pois? Onko julkisessa kaupunkitilassa vaikeampi sanoa ”mene pois” tai ”älä tuijota minua”?

Espan kaltaisissa catwalk-puistoissa katsominen ja esillä oleminen korostuu puistonpenkkien ja kulkuväylän asettelussa (vaikkakin suurimmaksi osaksi oleillaan nurmialueilla). Puiston ”esplanadia” reunustavilla penkeillä istuvat ovat esillä kuin kanat orrella, mutta samalla myös yleisönä, joka seuraa espaa kulkevia ihmisiä. Kaivopuiston rantakaistaleella puolestaan merelle katselevan niskaan kuumottavat koko ajan paikallisten asukkaiden (ylen)katseet, jos rantapuistoon eksyy kuka tahansa ”rantojen mies” tai nainen. Kaivarinranta ei ole mukava puisto. (Kuinka suuri osa Helsingin merenrannoista onkaan rikkaiden ökytalojen hallussa!)

Katu-uskottavuus
Onko katu maskuliininen? Miksi katutaide, katutanssi ja skeittaus tuntuvat olevan maskuliinisia, jopa machoja? Millaista on feminiininen katutaide tai liikkuminen? Neulegraffiteja, katuliituja, hyppynarua ja ruutuhyppelyä…? Onko kadulla tilaa muulle kuin maskuliiniselle tai macholle toiminnalle?

Ostoskeskukset
– ”Kauneusihanteet vahingoittavat sinua ja ympärilläsi olevia”

Kampin keskuksessa, Forumissa ja muissa ostoskeskuksissa kohtaa nykyään Oletus, että pitäisi olla kiinnostunut ehostamisesta ja ”kauneudenhoidosta”, ja tietenkin tuotteista sitä varten. (Eikä tämä rajoitu enää pelkästään naisiin, kosmetiikkaa kaupustellaan nykyään myös miehille.) Pitäisikö minun muka haluta ihonhoitotuotteita tai meikkejä? Hoidanko itseäni riittävän hyvin? Miksi kosmetiikkamyyjä ei tällä kertaa puhutellutkaan minua, vaikka hänellä ei ollut muitakaan asiakkaita? Miksi hän vain katsoi, muttei halunnut hoitaa käsiäni tällä kertaa? Joudumme miettimään tällaisia kysymyksiä, koska näitä kosmetiikkamyyjiä, mainoksia ja kuvia on kaupunkitila täynnä.

Kaupallisen toiminnan leviäminen liikehuoneistoista kadulle, meikkien kaupustelu ja feissauskin saattavat aiheuttaa sen, että kaupungilla kulkiessaan on koko ajan jonkinlainen torjunta päällä: jos kuka tahansa lähestyy kadulla, on aivan ensimmäiseksi tehtävä pikainen päätelmä siitä, yrittääkö henkilö myydä jotain vai onko hänellä oikeasti asiaa.

Ilmaisia, avoimia oleskelun ja läpikulun tiloja on todella vähän. Ja kaupallisen tilan lisäksi kaupallista tilaa ovat myös sellaiset tilat, joita ei yleensä kaupallisiksi mielletä. Jopa kaupungin ja valtion museot ovat maksullisia, elitistisiä, porvarillisia… (suljettuja, hiljaisia, tylsiä…) Ne eivät ole osa minun kaupunkiani.

Kirjastot
Kaupungin kirjastot kuitenkin ovat niitä harvoja hengähdyspaikkoja, joissa voi vain olla. Voi lueskella lehdet, surffata netissä tai kuunnella koko päivän musiikkia – voi jopa nukkua, jos kirjaston henkilökunta on mukavaa. Ei tarvitse olla ahkera opiskelija, kauneudenhoidosta tai muodista kiinnostunut nainen tai muutenkaan mikään, voi vain olla.

Kirjastossa kuuluu olla hiljaa. Siellä tietää voivansa olla rauhassa, poissa kadun (autojen) metelistä, mainosten hyökkäyksistä… Hiljaiset hyllyjen välit ja sopukat ovat kuitenkin oivaa maastoa myös häirinnälle. Kirjaston hiljaisuudessa voi olla jopa vaikeampaa nostaa meteliä häirintätilanteessa. Tällaisen tapahtuman jälkeen ei enää tee mieli mennä siihen kirjastoon.

WC:t
Valitettavasti jopa joissain kirjastoissa WC on maksullinen, mikä on räikeä loukkaus ihmisten perustarpeita kohtaan. Kaupungille on viime vuosina ilmestynyt puistoihin ja muille julkisille paikoille uusia vessoja, mikä on ihan hyvä. Kuitenkin hameille ja housuille sukupuolitetut osastot on perinteisesti hinnoiteltu niin, että hameet (ja invalidit) joutuvat pulittamaan 0,50 €, ja housuille osoitettu pisuaari on ilmainen. Tokoin rannassa voi kuitenkin kohdata kummallisen kenties tasa-arvon nimissä tehdyn ratkaisun: myös pisuaari-puolen oveen on laitettu naista kuvaava hamehahmo – näin naisetkin pääsevät ilmaiseksi huussiin. Sisälle on jopa laitettu oveen erityinen koko oven levyinen roikuntakahva, jottei naisten heiveröiset reisilihakset joutuisi niin kovalle koetukselle. Muuta ei sitten olekaan – ei paperia eikä mahdollisuutta pestä käsiä. Ah!

Parempi olisi suosiolla merkitä oveen sukupuolen mukaisen merkinnän sijaan ”pisuaari” tai ”pönttö” tai ”käsienpesu” jne. ja tietenkin poistaa maksullisuus. Yksi kaupungilla liikkumista voimakkaasti ohjaava tekijä onkin usein se, missä on (ilmainen) WC. Ravitsemusliikkeet eivät mielellään päästä vessoihinsa muita kuin maksavia asiakkaita tai muita esim. 1 € maksua vastaan. Ilmaiset vessat vaikkapa Stockalla, yliopistolla tai Hakiksen Sokoksella ovatkin siksi suosittuja.

Mitä tehdä?
Kaupunkitila tekee passiiviseksi kulkijaksi ja kuluttajaksi. Kaupat, ravintolat ja muut palvelut antavat ymmärtää, että olemme kaupunkilaisina vain asiakkaita, joiden tulee ottaa kaupunki annettuna, ikään kuin kaikki olisi valmiina, kuin kaupunki olisi valmis ja meidän tulisi vain ostaa se erilaisina tuotteina. Ei käy.

On kartoitettava kaupungin ilmaisia, avoimia paikkoja ja kerrottava kivoista piilossa olevista paikoista muillekin – kirjoitettava porttikongiin ”täällä on kiva sisäpiha” ja kaupungintalon oveen ”täällä on ilmainen netti ja pehmeät nahkasohvat”. On jätettävä ovet ja portit auki (kapula saranaväliin) ja vallattava tiloja, vietävä puistoon pöytiä ja tuoleja, järjestettävä tilaisuuksia missä tahansa milloin tahansa, on kysyttävä kosmetiikkamyyjältä, joka haluaa katsoa käsiäni, ”Miksi?”

On tiedostettava sosiaaliset, näkymättömät normit, jotka rajoittavat toimintaamme ja ajatteluamme. On uskallettava rikkoa, luoda katkos sosiaaliseen tilanteeseen ja puhua asioista niiden oikeilla nimillä. On otettava avauspuheenvuoro.

Advertisements
Kategoria(t): kartoitus, muistio. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Muistiinpanoja 29.5. kokoontumisesta

  1. Heta sanoo:

    ”Onko katu maskuliininen paikka?”
    Erittäin hyvä kysymys. (On.) Mun täytyy tuoda johonkin kollektiivin tapaamiseen selailtavaksi loistava opus nimeltä GraffitiWoman, nyt ehkä jo vähän vanhentunut (2000-luvun alusta?) mutta varsin voimaannuttava kuvakirja! Valokuvia eri puolilla maailmaa elävien naisgraffititaiteilijoiden töistä ja heidän kommentteja omasta tyylistään. Muistan kirjassa olevan myös jonkun miestaiteilijan arvion siitä, mitä tytöt tekee: ”Cute shit.” Mutta kirjo cute shitistä johonkin tappajakyborgeja esittäviin piisseihin ja monin tavoin feministisiin kuviin on kyllä valtava… Ja monet pohtivat tyyliään juuri sukupuolensa kautta.

    Kun mietin tulevan kesän toimeentuloa, yksi kaveri ehdotti että menisin tanssimaan kadulle rahaa kerätäkseni. ”Kadulla tanssimisesta” ei muuten tullut mieleenkään se, mitä pojat ympäri maailmaa, rahaa ansaitakseen tai ei, kaduilla tekee. Lähinnä ajattelin että lyhtypylvästä tankotanssiin hyödyntämällä sais varmaan hyvät rahat.

    B-boying tai muu katutanssi tai akrobatia tai jonglööraus on varattu pojille. He laittavat kehonsa likoon, niistä voi tulla naurunalaisia tai vahvoja, mutta se ei näytä vaikuttavan heidän toimintaansa. Vaikka tanssi usein olisikin kilpailua, taidonnäyttämistä, he tanssivat yhdessä. Siksi he eivät pelkää.

    Mitä on naisten julkinen tanssi? Saumattomaan yhtenäisyyteen ja koreografisuuteen pyrkivää taustatanssia ja cheerleadausta tai korkeakulttuurista klassista tai modernia tanssia. Jamaikalta peräisin oleva dancehall queen -kulttuuri kiinnostaa minua, sillä siinä kyse on juuri naisten virtuoottisesti tanssivista kehoista, ja vielä feministiselle katseelle sietämättömien ristiriitojen kautta (tietyt normit sille, miten naisen on tanssittava jotta hän kiinnittää huomion, toisaalta voima, aggressio, luovuus ja taito)… Mutta se on jo toinen tarina.

    Katu-kysymys saa minut ennen kaikkea miettimään, miksi pojilla on niin vahva DIY-kulttuuri ja tytöillä ei. Tämä ei liity vain tanssiin, vaan näkyy hyvin juuri kaikessa katukulttuurissa: skeittaaminen ja graffiti, katubileet joissa hiphop sai alkunsa, katusoittaminen, mitä vielä? Koen hyvin vahvasti, että katu on pojille tekemisen ja tytöille näkymisen paikka. Moniko nainen esim ei ole kokenut sitä fiilistä, että on laittanut päälleen jotain mikä vielä kotona on tuntunut hyvältä idealta mutta kadulla ei sitten enää, ja vastaantulijoiden kuvitellut tai todelliset katseet on alkanu ahdistaa ja koko päivä mennyt pilalle? Tai sitä, että vetäytyy syrjään kun pojat joiden kanssa on hengaillut alkavat keskenään potkia palloa/skeitata/kiipeillä… Koen itse kaksoisahdistusta siitä, että mua ei hirveästi pallon potkiminen tai kiipeily kiinnosta, enkä sillä alueella välttämättä halua pistää kehoani likoon ja rikkoa rajoja. Katutanssi tai jokin muunlainen fyysinen kadulla puuhastelu, joka herättäisi intoa myös muissa, sen sijaan voisi olla tosi hauskaa!

    Jossain kollektiivin tapaamisessa mainitsin taidepedagogien järjestämästä katutaidepajasta johon osallistuin parin viikon ajan. Projektiin osallistui jotain kymmenen naista ja yksi mies. Kuljeskelimme kaupungilla ja teimme performansseja. Taide ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut miksikään, mitä olisin työpajan ulkopuolella halunnut jatkaa. Kaikki ”teot” lähtivät käsitteestä, tunteesta, ajatuksesta… Kaupungille lähdettiin etsimään jotain. Emme miettineet sitä, mitä kaupunkitilassa tuntuisi hyvältä tehdä – lähinnä opimme sietämään vaivaantuneisuuden kokemuksia. Mutta mitä kadulla tuntuisi hyvältä tehdä?? Mitä feministit voisivat kokoontua tekemään yhdessä kadulle? (Ja: olenko tässä polarisoidessani unohtanut ajatella jotain tärkeää tyttökulttuuria, josta voisi löytää voimaantumisen lähteen?)

  2. K sanoo:

    Kiinnostava projekti kaiken kaikkiaan tämä maanmittauslaitos :). Tuosta Hetan pohdinnasta (josta olen samaa mieltä) mulle tuli mieleen teatteriporukka jossa olin n. 12-13- vuotiaana mukana. Sen porukan kanssa tehtiin naamioteatteria kaupungin julkisissa tiloissa. Ensin kukin teki itselleen oman naamion, ne oli sellasia isohkoja hirviömäisiä virityksiä paperimassasta ja kanaverkosta. Jokainen naamio oli tietty hahmo, ja kun pukeutui naamioon muuttui hahmoksi. Sitten lähdettiin kaupungille niinä hahmoina, liikuttiin siellä ja tehtiin juttuja joita ne hahmot halusivat tehdä. Joidenkin paikkojen (esim. tavaratalo) kanssa oli sovittu ennalta että sinne saa mennä, mutta kadun käyttämisestä ei tietenkään oltu sovittu.

    Ne hahmot aika useasti ylitti sukupuolen rajat (koska ne oli nimenomaan ei-ihmismäisiä hahmoja) ja myös teki asioita joita ei olisi ilman sitä naamiota uskaltanut tehdä. Esim. siellä tavaratalossa yksi hahmo innostui heittelemään tavaroita ja maistelemaan ja tutkimaan niitä. Se oli aika hieno kokemus ja vapauttava, monella tapaa.

    Katariina

  3. Maija sanoo:

    Hetan nimeämä näkymisen ja toimimisen ero kadulla on kyllä hyvin kiteytetty. 🙂 Tuli mieleen, että jos miettii tyttökulttuureja (cossaajia, lolitoja ja tukkagootteja), niin sielläkin kyllä on sellainen vahva DIY-meininki, jossa virtuositeetti on vaatteiden, hiusten ja meikin tekemiseen liittyvää. Toiminta tapahtuu silloin kotosalla – kadulla, coneissa tai klubeilla esitellään lopputulos, ihaillaan toisia ja vaihdetaan ideoita.

    Kuulostaa hienolta myös toi naamiojuttu! 🙂 Univormut/yhtenäinen pukeutuminen varmaan toimivat samalla tavoin ja ”antavat suojan” toimimiseen ja liikkumiseen näkymisen ja poseeraamisen sijasta.

  4. kettu sanoo:

    Noista ilmaisista pisuaarivessoista sen verran, että kaikissa joita olen itse käyttänyt on ollut laarin yläpuolella yleensä vasemmassa reunassa nappi, josta painamalla saa käsienpesuvettä. Yleensä tämän jälkeen tulee vielä automaattisesti kuivaava puhallus! Eli siistimismahdollisuus on olemassa – se ei vain ole samanlainen kuin yleensä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s